maanantai 24. lokakuuta 2011

Syyslomareissu

Suuntana edelleen sama kiva syksyinen Tampere. Kuten kuvista saattaa huomata, siellä tuli lähinnä hiippailtua todella epämääräisissä paikoissa.
Oltiin Jennan kanssa lähdössä merirosvoaiheisiin naamiaistupareihin. Naamiaiset on parhaita, kun saa miettiä asua ja tälläytyä kunnolla! Muisteltiin myös muutaman vuoden takaisia teemabileitä, joihin kukaan muu kuin me emännöijät ei ikinä pukeutunut, haha. Kukas arvaa mitä hahmoa yritän esittää?
 Paikanpäälläkin oli ihan mukavaa, sitten kun sinne asti päästiin. Oli vähän ongelmia bussien kanssa ja matka, jonka piti kestää vartin, venyikin puoleksitoista tunniksi.
En tiennyt että noin isoja koiranvuohenminkälieputkia voi ollakaan. Mutta näköjään Lielahdessa on. Tässä vaiheessa hävettää myöntää, että opiskelin tosiaan vuoden biologiaa. Tuo paikka oli erään vanhan kartanon villiintyneitä puutarhamaita. Luonto oli ottanut täysin vallan siellä.
Kävin mä sentään mummuakin moikkaamassa. Niin ja ostin Auringosta tuon vispipuuronvärisen anorakin! Lopun lomaa oonkin sitten hyvällä omalla tunnolla vaan laiskotellut kotona. Oon virkannut pipon ja aloittanut toista, tehnyt mutakakkua ja pinaatti-vuohenjuustolasagnea, sekä katsellut Corto Maltesea ja South Parkia. Eilen jouduin kyllä nousemaan viideltä ja ajamaan Porvoon öljysatamaan, kun tuo merimieheni lähti töihin. Älyttömät, leijuvat fiilikset kun tiellä on sankka sumu ja ympärillä pelkkä pimeys, jota pelkästään ajovalot valaisee. Semmosina hetkinä aina jotenkin kyseenalaistaa ihan kaiken ja alkaa miettimään avaruusjuttuja. Se öljynjalostamokin oli kyllä hurjan näköinen, ihan kuin joku sairas kaupunki täynnä outoja torneja ja putkia, joista nousee höyryä. En olis uskaltanut alkaa kuvaamaan vaikka kamera olis ollutkin mukana, sen verran tarkat turvaohjeet niillä näytti olevan. Piti täyttää oikein joku kaavake ja sain sellaisen visitor-avainlätkän, jolla pääsi sitten liikkumaan siellä. Ihme kun päästivät edes hinaajaan käymään vessassa. Sataman vartijallakin piti olla kypärä. Kotimatkalla olin niin väsynyt, etten muista siitä melkein mitään. Hyvä etten sentään rattiin nukahtanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti