maanantai 15. elokuuta 2011

Neighbourhood


Yksi varhainen aamu heinäkuussa, kun kävin aamukävelyllä valvotun yön jälkeen. Tämän on pakko olla yksi kauneimpia naapurustoja maailmassa. Ainakin niistä, jotka sijaitsevat kilometrin päässä suhteellisen ison kaupungin keskustasta.

Luvassa on radiohiljaisuutta pari viikkoa. Siihen on syynä aika lyhyellä varoitusajalla suunniteltu roadtrip! Lähdetään nimittäin huomenna poikaystävän kanssa autolautalla Tallinnaan, ja siitä Eestin, Latvian ja Liettuan läpi Puolaan sekä Saksaan, josta Tanskan ja Ruotsin kautta Tukholmaan ja kotiin, juuri sopivasti ennen koulun alkua. Varustelistalla on teltta, trangia ja Euroopan tiekartasto, käyntikohdelistalla taas mm. neuvostoaikainen sotilasaavekaupunki Latvian maaseudulla ja hylätty huvipuisto Berliinissä. Budjetti on niin pieni, että suihku jossain paikallisessa uimahallissa alkaa luultavasti tuntua luksukselta ja säilykepurkin avaaja sekä huoltsikkaruoka tulla liiankin tutuksi, mutta kuinka hieno kokemus mahtaakaan olla nukkua teltassa jossain puolalaisen pikkukylän liepeillä. Ihan järjettömän mahtavaa! Läppäri lähtee mukaan, mutta koska autossa ei kohta kuusivuotiaan koneeni akulla ja olemattomalla internetillä hirveästi bloggailla, niin päivityksiä paikanpäältä tuskin on luvassa. Pitäkää peukkuja, ettei ajeta rekkaa päin tuolla maailman valtateillä tai jouduta itäblokin mafian ryöstämäksi. Adios!

6 kommenttia:

  1. viettäkää ihan mahtavaa aikaa, kuulostaa uskomattomalta.<3

    VastaaPoista
  2. Huikeeta reissua teille! Pitäkää toisistanne huolta :)

    VastaaPoista
  3. kiitoksia! <3 vietetään ja pidetään! :---)

    VastaaPoista
  4. oo parasta reissua teille <3 muista ottaa paljon kuvia!! :>

    VastaaPoista
  5. Vaadin myös kuvia! :D Ja ainaki facebook päivityksiä tien päältä, niin tietää et ootte hengissä :) Kivaa matkaa! <3

    VastaaPoista
  6. kuvia tulee varmana 8) investoin jopa uusiin akkupattereihin. naamakirjaan varmaan tosiaan ilmestyy päivityksiä matkan varrelta! kiitti teillekin<3 nähhään!

    VastaaPoista